maanantai 28. joulukuuta 2015
Perus tallipäivä ja hyvä fiilis!
Eilen käytiin Demon kanssa tallin läheisellä suolla kävelyllä ja matkalla kotiin poikettiin moikkaamaan heppoja ja omistajia. Jäin itse tallille ja päädyttiin heti alkajaisiksi Nean kanssa syömään. Hevosten sisälleoton ja ruokinnan jälkeen varustettiin Tiuhti ja Krista ja lähettiin ratsastusreissulle. Molemmat tammat oli iltasella vähän väsyneen oloisia, joten lenkki jäi muutaman radalla heitetyn kierroksen ja pellolla samoilun mittaiseksi. Myöhemmin hoidin vielä Jullen pitemmän kaavan mukaisesti ja harjailin nopsasti Lakunkin.
Tänään lähin vähän omasta aikataulusta myöhässä puol 11 aikaan pyöräilemään tallille ja perillä heitin heti Onnin ja tammat pihalle. Siivoilin kaikki karsinat ja lisäilin purua niihin karsinoihin joihin oli tarvetta ja kävin kuvailemassa kun ihana aurinkoinen keli kerta jatkuu! Hyvän fiiliksen ansiosta putsailin satulat ja suitset, pöllyttelin huovat ja järkkäilin vähäsen pannuhuonetta vaikkei se kauaa siistinä pysy :'D
Harjailin Jullen läpi, heitin valjaat niskaan ja lähettiin poitsun kanssa lenkille. Ajoin eka tiellä hölkkää, sitten kolme kertaa mäkeen ja loppuun vielä muutama kierros radalla. Orii toimi alusta alkaen ihan super hienosti, harvoin se on noin hyvä ajaa! Mäkeen oli sen verran painetta, että meinas olla jo vähän kevytperänenkin, mutta pienellä komennuksella keskitty tekemiseen eikä yhtään tarvinu pyytää vauhtia. Ilmeisesti pikkupakkaset tehny tehtävänsä kun poju oli noin ilonen ja virkeä!
Mulla oli melkein koko syksyn heppainspis vähän hakoteillä, mutta ilmeisesti se alkaa pikkuhiljaa löytyä koska viimeset kolme päivää oon saanu kulutettua tallilla. Tällä hetkellä näyttäis siltä että jaksan päivitellä blogiakin, joten täytyy vaan olla ahkera ja kuvailla tallilla!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti