Viime aikoina on tallilla tullut käytyä lähinnä viikonloppuisin, koska pyöräily (varsinkaan näin talviaikaan) ei ole oikeen mun juttu ja saisin kyydin arkisin vasta puoli viiden aikoihin. Tähänkin on onneksi tulossa toivottu muutos, nimittäin pääsen vihdoin ja viimein parin viikon päästä synttäripäivänä inssiin! Teoriakoe meni niin heittämällä läpi, että toivotaan samaa myös ajokokeen osalta.
Toissa sunnuntaina oltiin Nean kanssa pitkästä aikaa samaan aikaan tallilla ja suunnattiinkin melkein heti maastoon. Reissu meni lähinnä jutustellessa ja samoilemassa pitkin tuntemattomia metsiä, mutta ravailtiinkin muutama pätkä. Krista toimi ihan täydellisesti ja oli kyllä oikeen rentouttava reissu pitkästä aikaa. Myöhemmin käytiin vielä ajamassa Julle ja Onni ja hurauteltiinkin jätkillä muutamaan kertaan mäkeen. Julle toimi kanssa ihan sairaan hyvin, eikä pelleilly missään vaiheessa. Olin kyllä ihan super tyytyväinen molempiin mupseihin :')
Viime sunnuntaina mentiin Nean kanssa iltapäivästä tallille ja lähettiin taas Kristalla ja Tiuhtilla maastoon. Samoiltiin taas ihan uusissa paikoissa ja Krista toimi taas super hyvin. Noi maastoreissut piristää kyllä huomattavasti tätä tylsää koeviikkoarkea! Ei taidettu tehdä oikeestaan muuta ja seuraavan kerran meen taas vasta viikonloppuna, jos sais vaikka aikaseks mentyä vähän pitemmäks aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti