sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivää ja kuulumisia!


Heti alkuun hyvää ystävänpäivää! Tähän väliin tulee tällainen pikapostaus puhelinkuvilla, koska pääsin viime postauksen jälkeen tallille vasta eilen enkä tajunnut ottaa kameraa mukaan. Sain kuitenkin viime torstaina synttäripäivänä ajokortin, mikä helpottaa tallille kulkua kyllä ihan erittäin paljon! Yritän nyt muistaa panostaa ja raahata myös kameran mukaan, kun 5 aikaan illallakin on vielä valosaa.


Eilen hurauteltiin tosiaan Nean kanssa iltapäivästä tallille ja tsekkailtiin heti Aada, jonka juoksut olivat onneksi jo loppuneet. Nappailtiin heti sen jälkeen Krista ja Tiuhti tarhasta ja lähettiin maastoon! Käytiin ensin pieni kierros metsässä ja tiellä pystyi onneksi jo ravailemaan hyvin, niin saatiin ihan kunnon lenkki aikaiseksi. Suunnattiin vielä pellolle ja yritettiin vuoden tauon jälkeen laukkaa! Krista ei meinannut ymmärtää millään ja tarjosi vaan jumalatonta kiitoravia, mutta onneksi Tiuhti nosti vierestä jolloin neitikin tajusi ja sitten lähti! Lujaa mentiin mutta ihan ymmärrettäväähän se on kun ei olla aikasemmin juurikaan laukkailtu ja jarrut sentään löytyi todella helposti. Muutama pätkä otettiin mikä oli ilmeisesti ihan liian vähän kun neidit vasta sitten kuumui ihan huomattavasti. Tiuhti sentään rauhoittui kävelemään, mutta Krista oli normaalina omana itsenään vielä vähän jännittynyt pihan portillakin. Laukkapätkiä otetaan ihan varmasti jatkossakin ja kunhan molemmat vaan oppivat nostamaan käskystä niin otetaan laukkavetoja mäkeen! Tuo sopivaa vaihtelua reeniin ja eilenkin Krista oli jopa vähän hiessä. Otettiin vielä loput sisälle, käytiin letuilla ja lähettiin kotiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti